Hämäryys

Nurminen/Nurminen

Kuljen pitkin meren rantaa
aallot ahmivat pehmeää santaa
kaarnavene kaatunut saa hetken kuohuissa uinahtaa
merituuli hiljainen luo kasvoillein hunnun suolaisen
päivänsäde viimeinen punaa pilven sammuen
Hämäryys tuo mieleen ajan
ja tuon kylmän vanhan vajan
jonka luona kohtasin sun mutta pian jo unhoitit mun
yksinäisyys antaa tilaa rakastaa haaveitaan
ja se antaa tilaisuuden alkaa uudestaan
Astun aivan veden rajaan
muistot kulkevat vanhaan vajaan
nojaat nauraen lahoon seinään mutta pilkan silmistäs nään
Kun lähdit pois sä jätit mulle tyhjän huomisen
nyt elän aina uudelleen mä kaiken sen
Kuljen pitkin meren rantaa
aallot ahmivat pehmeää santaa
kaarnavene kaatunut saa hetken kuohuissa uinahtaa
merituuli hiljainen luo kasvoillein hunnun suolaisen
päivänsäde viimeinen punaa pilven sammuen