Hämäryys
Nurminen/Nurminen
Kuljen pitkin meren rantaa aallot ahmivat pehmeää santaa kaarnavene kaatunut saa hetken kuohuissa uinahtaa merituuli hiljainen luo kasvoillein hunnun suolaisen päivänsäde viimeinen punaa pilven sammuen Hämäryys tuo mieleen ajan ja tuon kylmän vanhan vajan jonka luona kohtasin sun mutta pian jo unhoitit mun yksinäisyys antaa tilaa rakastaa haaveitaan ja se antaa tilaisuuden alkaa uudestaan Astun aivan veden rajaan muistot kulkevat vanhaan vajaan nojaat nauraen lahoon seinään mutta pilkan silmistäs nään Kun lähdit pois sä jätit mulle tyhjän huomisen nyt elän aina uudelleen mä kaiken sen Kuljen pitkin meren rantaa aallot ahmivat pehmeää santaa kaarnavene kaatunut saa hetken kuohuissa uinahtaa merituuli hiljainen luo kasvoillein hunnun suolaisen päivänsäde viimeinen punaa pilven sammuen